Satulasepällä on tärkeä tehtävä hevosen hyvinvoinnin kannalta

  • (0)
  • 18
    joulu
  • Author : Tapani Category : Hevoset

    Tags :

Satulaseppä on vanha käsityöläisammatti, mutta alan ammattikoulutusta on Suomessa tarjottu vasta muutamia vuosia. Aiemmin ammatti on siirtynyt sukupolvelta toiselle mestari-kisälli-periaatteella, mutta koulutuksen uskotaan tuovan uskottavuutta alan osaajiin. Ammattitaito kuitenkin karttuu erityisesti koulutuksen jälkeen työelämän myötä, kun vastaan tulee erilaisia ongelmia ratkottaviksi. Koulutus antaa kuitenkin eväät hevosen nahkavarusteiden kanssa työskentelyyn ja alalla tarjotaan säännöllisesti myös erilaisia kursseja. Lisäksi valjas- ja satulasepillä on oma yhdistys, josta voi myös kysellä lähellä sijaitsevan satulasepän yhteystietoja.

Satulasepät korjaavat ja toppaavat satuloita paremmin istuviksi

Nimensä mukaisesti satulaseppä valmistaa, korjaa ja huoltaa satuloita ja varmistaa niiden sopivuuden hevosen selkään. Usein toimenkuvaan kuuluu myös muiden hevosen nahkavarusteiden valmistaminen, huoltaminen ja korjaaminen. Satulasepille riittää kysyntää, eikä suomalaisten satulaseppien tarvitse ainakaan tällä hetkellä juuri mainostaa itseään, asiakkaita löytyy silti. Heille lähetetään korjattaviksi sekä satuloita että valjaita. Osaava satulaseppä voi muokata vanhastakin satulasta hevoselle selvästi sopivamman toppaamalla sen uudelleen, jos satulan rakenteet ovat muuten kunnossa. Uusia satuloita Suomessa ei tällä hetkellä valmisteta, vaan laadukkaat satulat hankitaan mm. Saksasta ja Englannista.

 

Satulan sopivuus on hevosen hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää, sillä väärä satula kipeyttää nopeasti hevosen selän ja jumiuttaa lihakset, pahimmillaan jopa pilata hevosen. Satulan pitää sopia hevosen lisäksi myös ihmiselle, joten oma kokemus satulassa istumisesta auttaa ammatissa. Lisäksi täytyy toki tuntea hyvin hevosen liikkuminen, anatomia ja fysiologia.

Huono satula on kuin kivi kengässä

Huono satula on kuin kivi kengässä

Ypäjän hevosopistosta ensimmäisten joukossa ammattiin valmistunut valjas- ja satulaseppä Jutta Luhtinen vertaa huonoa satulaa kiveen kengässä. Kivi kengässä pystyy ehkä hieman kävelemään, mutta ei missään nimessä venymään vaativampiin urheilusuorituksiin. Luhtinen muistuttaa, että erityisesti kilpahevoset ovat todellisia huippu-urheilijoita. Monesti myös hevosen muuten selittämättömälle käytökselle löytyy syy huonosta satulasta.

Hevoset ovat yksilöitä ja niiden tarpeet erilaisia. Myös hevosen käyttötarkoitus vaikuttaa satulavalintaan. Kaikki hevoset eivät tarvitse kalleimpia tai ylellisimpiä satuloita, jos niillä käydään pääsääntöisesti maastolenkeillä tai ne ovat käytössä ratsastuskoulun alkeiskursseilla. Tästä huolimatta satulan täytyy istua niin hyvin, ettei se hankaa tai purista hevosta.

Luhtinen toteaa, että hevosharrastuksen yleistyessä ihmiset ovat myös aiempaa kiinnostuneempia satuloista ja ottavat myös itse asioista selvää. Toisaalta satulaseppä neuvoo mielellään, mikäli tietoa ei omasta takaa ole. Luhtinen pitää tätä ehdottoman positiivisena kehityssuuntana, sillä huono satula on muutakin kuin epämukavuuskysymys. Pitkään käytettynä huonosti istuva satula voi aiheuttaa hevosen selkään pysyviä vaurioita ja pahimmillaan tehdä hevosen jopa liikuntakyvyttömäksi.

Satulan toppaaminen on tarkkaa ja raskasta käsityötä

Hyvän satulan tunnistaa siitä, että se on topattu juuri sopivaksi hevosen selkään ja noudattaa siis selän muotoa. Täydelliseen lopputulokseen pääsemiseksi satulaa saattaa joutua sovittamaan valmistusvaiheessa useita kertoja. Vielä satulan luovuttamisenkin jälkeen se tarkastetaan, kun satula on ollut käytössä jonkin aikaa.

Satuloiden valmistus tapahtuu käsin ja ne ommellaan terävää naskalia apuna käyttäen. Lisäksi käytössä ovat ahkerasti ainakin mattoveitsi ja silmäneulat. Nahkaa voi ommella koneellakin, mutta suurin osa työstä tehdään silti käsin. Erityisesti satuloiden kohdalla myös ompeleet tehdään käsin, sen verran arvokkaista pistoista on kysymys.

Satulan toppaaminen on tarkkaa ja raskasta käsityötä

Laadukas ja huolella valmistettu satula voi kestää käyttöä hyvinkin kaksikymmentä vuotta. Huonolaatuisemmat satulat alkavat tulla käyttöikänsä päähän noin kymmenessä vuodessa. Satuloiden täytteenä voidaan käyttää melkein mitä vain, mutta yleisimmät materiaalit ovat villa ja muovivaahto. Erityisesti vanhoista satuloista saattaa kuitenkin avattaessa löytyä yllätyksiä, erikoisimpien täytteiden joukkoon kuuluvat ainakin sukkahousut, villasukat, karkkipaperit ja tupakantumpit.